Teksti: ANNI LESKELÄ JA SALLA SAXÉN
Bioetiikan ala toimii pohjimmiltaan samojen moraalifilosofisten perusongelmien puitteissa kuin hyvin teoreettinenkin etiikka, ja näistä abstrakteista ongelmista monet ovat säilyneet pitkälti muuttumattomina jo vuosituhansien ajan. Kuinka määritellä oikea ja väärä niin, että käsitteet merkitsevät sitä, mitä niiltä todella tarvitsemme? Mihin voi pohjautua arviomme siitä, onko tietty teko hyvä – onko tärkeintä toimia hyveellisin aikein, yleistettäviä lakeja seuraten vai ainoastaan teon seurauksia laskelmoiden? Perustavimmalla tasolla ei yhteisymmärrystä ole saavutettu edes siitä, viittaavatko moraaliset väittämät alun alkaenkaan mihinkään todelliseen, ja kun eettisten arvojen ontologinen asemakin on yhä kiistelty kysymys, on selvää, ettei pitäviä vastauksia niiden tarkemmasta luonteesta ole odotettavissa ainakaan heti nurkan takana.
Bioetiikka, kuten muukin käytännön moraalifilosofia, on kuitenkin osittain irtaantunut näistä teoreettisen filosofian ongelmista hieman samaan tapaan kuin valtaosa tieteellisestä perustutkimuksesta ja sen sovellutuksista voi jättää huomiotta tieteen ja tiedon filosofian abstrakteimmat peruskysymykset. Tarvitsemme välttämättä käytännön etiikkaa tehdäksemme arvolatautuneita päätöksiä aina jokapäiväisistä henkilökohtaisista valinnoista kauaskantoisiin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin asti, vaikkei meillä olekaan työkaluina tälle kuin pohjimmiltaan intuitiivisia, suurpiirteisiä käsityksiä esimerkiksi “hyvän elämän” tai “paremman maailman” luonteesta – aivan samoin kuin voimme soveltaa tällä hetkellä käyttökelpoisinta fysikaalista tietoa laivanrakennusteknologiassa ilman vedenpitävää tiedonfilosofista oikeutusta koko fysiikan tieteenalan perustalle.
Tämänkaltainen eettinen pohdinta on mahdollista ja luontevaa erityisesti siksi, että useimmat ihmiset ymmärtävät ja noudattavat jo nyt sekalaisista eettisistä periaatteista koottuja erilaisia ajattelun järjestelmiä, joissa hyvät aikeet, lait ja tekojen seuraukset saavat kaikki jonkin verran painoarvoa eri tilanteissa; lisäksi tietyt periaatteet näyttävät ilmenevän siinä määrin yhteisesti erilaisten moraalijärjestelmien sisältöinä, että niiden varaan on hyvin perusteltua rakentaa ainakin eettistä keskustelua. Eri kulttuurien välillä esiintyy esimerkiksi suuria eroavaisuuksia siinä, missä tilanteissa inhimillinen kärsimys voi olla oikeutettua, mutta kaikkien muiden tekijöiden säilyessä ennallaan tuntuu varsin luotettavasti eettiseltä ratkaisulta pyrkiä vähentämään tätä kärsimystä — riippumatta teoreettisen moraalifilosofian asettamista kysymyksistä.