Mitä on asiantuntijuus ”totuuden jälkeisessä ajassa”? Eettinen keskustelukulttuuri myllerryksessä

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Henrik Rydenfelt on tutkinut erityisesti tieteen ja median eettisiä kysymyksiä, käytännössä esimerkiksi tiedon ja demokratian välisiä suhteita. Hän on lisäksi Viestinnän eettisen neuvottelukunnan varapuheenjohtaja sekä Etiikka.fi-sivuston keskeinen taustavoima. Keskustelimme hänen kanssaan joulun alla bioetiikan alasta ja sen tilasta Suomessa. Haastattelussa tultiin pian monien ajankohtaisten yhteiskunnallisten teemojen polttopisteeseen.

 

Miten näet bioetiikan roolin Suomessa?

Suomessa bioetiikkaa on jonkin verran tutkittu, mutta laajemman julkisen keskustelun teemoiksi sen kysymykset tuntuvat jostakin syystä yhä usein vierailta, vaikka kysehän on usein ihan elämän ja kuoleman asioista. Esimerkiksi elämän loppumiseen liittyvistä valinnoista puhutaan oikeastaan yllättävän vähän. Ehkä nämä ovat sekä vaikeita että ikäviä kysymyksiä. Kukaan tuskin ilolla tekee hoitotahtoa tai testamenttia, vaikka jokainen toisaalta tietää, että jossakin vaiheessa ne olisivat tarpeen. Nyt kun sosiaali- ja terveysalan suuret muutokset ovat kovasti yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä, voisi kuvitella, että hoitoon liittyvät kysymykset tulevat paljon esille.

Jatka lukemista ”Mitä on asiantuntijuus ”totuuden jälkeisessä ajassa”? Eettinen keskustelukulttuuri myllerryksessä”

Robotteja hoivaan? Tule mukaan vaikuttamaan kansalaisraatiin!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Robotiikka on käsite, johon törmää toistuvasti julkisuudessa. Se on mukana arkielämässämme jo nyt ja kasvavalla vauhdilla myös tulevaisuudessa. Robotiikka tulee kovaa vauhtia myös vanhustenhoitoon.

Oletko aihepiiristä kiinnostunut? Askarruttaako robotiikan käyttöönotto vanhustenhoidossa? Olisitko itse valmis vastaanottamaan robottien tarjoamaa hoitoa?

Bioetiikan instituutti yhdessä Tampereen yliopiston ja Teknologian Tutkimuskeskus VTT Oy:n kanssa järjestää tammi-helmikuussa 2017 kolme kansalaisraatia (19.1, 26.1, 6.2. klo 15–18) Tampereen Tammelan Artteli-kumppanuustalossa. Osallistujilla on mahdollisuus oppia lisää hoivarobotiikasta, kertoa omia näkemyksiä aiheesta sekä kuunnella toisten mielipiteitä. Raadit ovat osa Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus -hanketta, jota rahoittaa Suomen Akatemian Strategisen Tutkimuksen Neuvosto.

Etsimme osallistujia – erityisesti ikäihmisiä – kansalaisraateihin keskustelemaan robottien hyödyntämisestä vanhusten hoivassa. Minkäänlaisia ennakkotietoja aiheesta ei tarvitse olla.

Osallistujille tarjotaan kahvit.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:

Antti Sorri
Järjestelytoimikunnan sihteeri
050 594 9476
anttisorri@hotmail.com