Teksti: MARKKU MYLLYKANGAS
Niin sanotut vaihtoehtolääkitsijät käyttävät mielellään CAM-hoitojen [complementary and alternative medicine] suomenkielisinä vastineina termejä vaihtoehto- ja täydentävät hoidot. Molemmat käsitteet ovat heidän itsensä keksimiä. Ne ovat hämäystä, tärkeileviä kiertoilmaisuja uskomuslääkinnälle, ylikansalliselle bisnekselle.
Muun muassa homeopatia, enkelienergia-, reiki- ja vyöhyketerapia kuuluvat CAM-hoitoihin. Ne eivät ole kuitenkaan vaihtoehtoja millekään lääketieteellistä hoitoa vaativalle terveysongelmalle. Kyseiset hoidot eivät ole vaihtoehtoja esimerkiksi dialyysihoidolle. Eikä lääketieteellisiä hoitoja voi terästää humbuugihoidoilla. Syövän tai diabeteksen hoito ei kaipaa täydennystä bemer-, kukkais-, rosen- tai vyöhyketerapiasta.
CAM-hoidoista pitää käyttää termiä uskomuslääkintä eli puoskarointi. Duodecimin tuoreessa selittävässä sanakirjassa Lääketieteen termit uskomuslääkintä määritellään tieteelliseen tutkimukseen perustuvan lääkinnän ulkopuolelle jääviksi hoitomenetelmiksi. Siitä uskomuslääkinnässä on juuri kyse.
Puoskarit pitävät tietysti uskomuslääkintä-termiä harhaanjohtavana. Jopa jotkut lääkärit pitävät kyseistä termiä liian leimaavana (Hemilä 2016). Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanenkin kirjoitti pääkirjoituksen Lääkärilehteen (3.5.2013) otsikolla ”Vastakkainasettelujen aikaa”. Hietanen ei puhunut uskomuslääkinnästä tai puoskaroinnista, vaan luontais- ja vaihtoehtohoidoista. Jostain käsittämättömästä syystä Lääkäriliitossa on alettu pakittelemaan. Vain muutamia vuosia aiemmin Lääkäriliitto oli vaatinut toistuvasti nimenomaan puoskarointia ja uskomuslääkintää kuriin lailla. ”Puoskarilaki on saatava pikaisesti”, jyrähteli liitto. Sitten ruvettiinkin välttämään ”kovia vastakkainasetteluja”.
Mutta nimenomaan potilaiden etu edellyttää, että vastakkainasettelu tehdään entistä selvemmäksi – myös käytettävien käsitteiden osalta. Tällöin potilaat pystyvät paremmin torjumaan huijatuksi tulemisen puoskaribisneksessä. Huijaus on huijaus, vaikka se puettaisiin minkä nimisen ”vaihtoehtoterapian” valekaapuun. Viikonloppukurssilla ”pätevöitynyt” energiahoitaja on puoskari. Ruma sana on sanottava niin kuin se on!
Hietasen ja kumppaneiden termisekoilu on siitäkin syystä hämmentävää, koska iso osa puoskareista puhuu humbuugihoidoistaan vain täydentävinä hoitoina, ei niinkään vaihtoehtohoitoina. Tosin luonnontieteiden vastaisiin uskomuksiin perustuvat outohoidot eivät tietenkään sovi edes täydentämään lääketieteellisiä hoitoja. Outohoidoissa näyttö perustuu pelkästään niin sanottujen kokemusasiantuntijoiden eli potilaiden parantumistarinoihin.
Uskomushoitojen epäeettisyys ja irvokkuus korostuisi, jos katastrofialueille lähetettäisiin lääkäreiden ja sairaanhoitajien sijaan vaikka homeopaatteja ravistettuine kraanavesilasteineen. Tai akupunkturisteja piikkeineen tökkimään olemattomia akupisteitä kuvitelluissa meridiaaneissa. Tai ”perinteisen kiinalaisen lääkinnän” asiantuntijoita tasapainottamaan mystistä elämän energiaa, qitä.
Suomessa ja monissa muissa korkean elintason maissa uskomuslääkinnän käyttö on onneksi pysynyt suurimmaksi osaksi melko harmittomana aikuisviihteenä. Ani harvat turvautuvat pelkästään uskomuslääkintään. Ylivoimainen enemmistö on sekakäyttäjiä. Ehkä merkittävin haittavaikutus rahan tärväytymisen lisäksi on se, että lääketieteelliset hoidot saattavat viivästyä. Joidenkin terapiahoitojen tiedetään tosin aiheuttaneen itsetuhoista käyttäytymistä. Kuten niin sanottujen eheytyshoitojen, joissa homoista yritetään tehdä heteroita. Haittavaikutuksia saattaa olla tiedettyjä enemmän, koska mitään järjestettyä seurantaa ei ole. Vaarattomat ja hyödyttömät hoidot kuluttavat myös aina terveydenhuollon rajallisia resursseja.
Ikävintä puoskaroinnissa on se, että sitä eivät harjoita pelkästään maallikot, jotka ovat vain ruvenneet ryhtymään. Suomessa on ehkä pari sataa lääkäriä ja moninkertainen määrä hoitajia, jotka ovat hylänneet tieteen ja lääkintäetiikan ja alkaneet puoskareiksi. Lääkäriasemilta löytyy järjetöntä homeopatiaa, jopa reikihoitoa. A-klinikoilla tarjotaan akupunktiota, rentoutushoitoja, vyöhyke- ja Rosen-terapiaa. Muun muassa homeopatian ja vyöhyketerapian tarjoaminen on muka ”osa nykyaikaista synnytyslääketiedettä”. Kätilöiden hoitomenetelmiin kuuluu shiatsua. Puolustuskyvyttömät lapset pitäisi ainakin säästää joutumasta puoskareiden kynsiin. Silti terveydenhoitajat suosittelevat vyöhyketerapiaa vauvojen koliikin hoitomuodoksi.
Uskomuslääkintä ratsastaa lumevaikutuksella. Tai oikeammin hoito(tapahtuma)vaikutuksella. Pelkästään sillä rahastaminen on kuitenkin epäeettistä ja tuomittavaa. On tosin muistettava, että kaikkeen hoitoon liittyy hoitotapahtumavaikutus. Sitä on opittu maksimoimaan virallisessa lääkinnässä. Se tulee ikään kuin kaupan päälle bonuksena jokaisessa hoidossa. Onkin sanottu, että ”jos lääkäri ei onnistu saamaan aikaan potilaassaan hoitotapahtumavaikutusta, hänestä pitäisi tulla patologi”.
Vuonna 2007 Suomen Mielenterveyshoitoalan Liitto, Psykologiliitto ja Lääkäriliitto vaativat puoskarointia kuriin puoskarilailla. Sosiaali- ja terveysministeriö päättikin asettaa lopulta keväällä 2008 työryhmän pohtimaan vaihtoehtohoitoja ja niiden sääntelytarpeita. Asiasta ilmoitti pitkin hampain ministeri Paula Risikko. Risikon, joka on koulutukseltaan terveystieteiden tohtori ja toiminut Seinäjoen ammattikorkeakoulun vararehtorina, sanavalinnat eivät enteilleet hyvää. Hän puhui täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista, ei uskomuslääkinnästä tai puoskaroinnista. Eikä taatusti sattumalta.
Risikon mukaan (TV2 Ajankohtainen kakkonen, 2.9.2008) työryhmän tehtävänä oli selvittää täydentäviin hoitoihin ja vaihtoehtohoitoihin liittyvät, potilasturvallisuuden kannalta keskeisimmät ongelmat, kuulla asiantuntijoita, arvioida lainsäädäntötarpeen ja tehdä tämän pohjalta tarpeelliset ehdotukset. Risikko kertoi myös, että työryhmän tarkoituksena on muun muassa ”erottaa jyvät akanoista”, osalla näistä yrttejä ja meridiaanitasapainotuksia sairaille lapsille tarjoilevista terapeuteista kun ei ole koulutusta ja hoidot ovat sitä ja tätä. Risikko antoi siis ymmärtää, että olisi olemassa koulutettuja ja osaavia terapeutteja niiden lisäksi, jotka vain nimittävät itseään terapeuteiksi, vailla minkäänlaista koulutusta.
Risikon mukaan entistä valveutuneempien, osaavampien ja oma-aloitteellisempien suomalaisten valinnanvapautta on kunnioitettava. Risikko piti hyvänä sitä, että meille on tarjolla erilaisia palveluja myös terveyden ja hyvinvoinnin alueella. Samalla on tunnustettava, että jotkut vaihtoehtohoidot voivat tuoda enemmän haittaa kuin hyötyä. Risikko ei nimennyt näitä haitallia outohoitoja.
Työryhmän laatima esitys laitettiin lausuntokierrokselle. Jostain käsittämättömästä syystä Risikko laittoi lakiluonnoksen hyllylle. Sen jälkeen jokainen asiasta vastaava ministeri on todennut, ettei puoskarilaki kuulu hallituksen to do -listalle. Eduskunnan suurin puolue näyttää olevan puoskaripuolue.
Erityisesti lapsiin, psyykepotilaisiin ja muihin herkästi haavoittuviin ryhmiin kohdistuvien järjettömien uskomushoitojen takia puoskarilailla olisi kuitenkin kiire. Uskomuslääkinnällinen rinnakkaisjärjestelmä nykyiselle terveydenhuollolle on torjuttava jyrkästi. Sellainen kummajainen veisi koko terveydenhuoltomme kaaokseen ja voisimme jättää jäähyväiset näyttöön perustuvalle lääkinnälle. Hulluutta ei saa päästää valloilleen. Lääkinnän on perustuttava tieteelliseen näyttöön. Ei magiaan ja mystiikkaan. Puoskarit on karkotettava terveydenhuollosta.
Lääkäriliitto toimii puoskariasiassa kaksinaamaisesti. Lääkäriliitto ei ole pannut tikkua ristiin puoskaroivien lääkäreiden savustamiseksi terveydenhuollosta. Tai edes liitosta. Yhä isompi osa lääkäreistä mieltää itsensä palveluidensa kauppiaaksi. Ja kauppias myy yleensä mitä tahansa rihkamaa, joka menee kaupaksi ja jota ei ole suoranaisesti kielletty myymästä. Vaikka ”muistavaa vettä” homeopatian nimissä. Sama kaksinaamaisuus koskee myös hoitajajärjestöjä.
Kirjoitaja on terveyssosiologian dosentti.
Kirjallisuutta
Hemilä H. Uskomuslääkintä on harhaanjohtava termi. Duodecim 2016;132:1389–90.
A Ilmanen, M Myllykangas, T-P Tuomainen, H Vertio, L Vuorenkoski. Lääkärien suhtautuminen vaihtoehtohoitoihin vuonna 2012. Suomen Lääkärilehti, Terveydenhuoltoartikkeli ‐ 5.4.2013 ‐ 13-14/2013.
Ryynänen O-P, Myllykangas M. Paramedikalisaatio. Duodecim 2003;119:1874-80.
J Seppänen, M Kamaja, M Myllykangas, T-P Tuomainen. Lääketieteen opiskelijoiden suhtautuminen uskomushoitoihin. Suomen Lääkärilehti, Terveydenhuoltoartikkeli ‐ 26.8.2016 ‐ 34/2016.
Saano V, Myllykangas M. Uskomuslääkintä, terveydenhuollon villi rinnakkaisjärjestelmä. Suomen Lääkärilehti 2006:61(40):4115-4119.
Saano V. Uskomuslääkinnän määrittelyä ja taustaa. Kirjassa: Joensuu H, Roberts PJ, Kellokumpu-Lehtinen P-L, Jyrkkiö S, Kouri M, Teppo L, toim. Syöpätaudit, 5. uudistettu painos. Kustannus Duodecim 2013. www.duodecim.fi
Bioetiikan instituutin kotisivut tarjoavat mahdollisuuden erilaisille, perustelluille näkökulmille tulla esille ja osallistua moniääniseen ja -arvoiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun bioetiikan ja -oikeuden kannalta kiinnostavista aiheista. Tekstit eivät edusta suoraan instituutin näkemyksiä. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi myös tässä tekstissä esitettyihin kantoihin nähden toisenlaiset näkökulmat.
Kiitos Markku. Onneksi joku sanoo asiat kuten ne ovat.
Mitähän tässä jutussa on sellaista, mikä pitää paikkansa todellisuuden kanssa? Kirjoittaja, kyseinen huuhaa-dosentti jäi onneksi eläkkeelle, mutta jaksaa kaivella esiin aiemmassa suojatyöpaikassaan kirjoittamiaan (veronmaksajien rahoilla!) juttuja. Sävy ei ole vuosien saatossa muuttunut, eikä kirjoittajan katkeruuden syykään ole paljastunut?
Ilman lääketieteen alan koulutusta kirjoittajalta ei voikaan olettaa asianmukaista potilaiden kohtaamista ja heidän sairauksien ymmärrystä!
Olisi ehkä aika puuttua oikeisiin hoitovirheisiin, joita ns. virallisen koululääketieteen edustajat jättävät huomioimatta tai niihin ei puututa kollegiaalisuuden nimissä. Näitä tapahtuu valitettavan paljon, samoin kuin ’heitteille jättöjä’ – siis tutkimatta ja/tai hoitamatta jättämisiä. Siinä olisi virkamiehille, potilasjärjestöille, työnantajille ja erityisesti tutkijoille työmaata, jos vain uskallusta riittäisi – muuhunkin kuin räksytykseen!
Jep!
Periaatteessa olen samaa mieltä, MUTTA lääketiede itse aiheuttaa ongelmaa. Potilaan kohtaaminen, kuuleminen ja kommunikointi ylipäätään on liian usein heikkoa. Hyödyn näytöistä huolimatta!
Olen asiakaspalvelija yrityksessä, jonka toimenkuvaan ei potilasasiat suoranaisesti kuulu. Silti vähintään kolmannes ajasta menee ko. asiantilan purkamiseen. Monesti on käynyt mielessä, että voisin tehdä kuulemisesta ammatin. Juuri niitä ”puoskarihommia” siis.
Parempi olisi, että lääkäri ja hoitohenkilökunta kykenisi hoitamaan asian – ihan hoidonkuvaan kuuluvana.
Tuokohan sote tuo tähän mitään uutta?
Näkisin, että jokainen voi käyttää omaa arvostelukykyään siinä minkälaisia hoitoja valitsee. Nykylääketiede on aiheuttanut varmaan saman verran ongelmia kuin ”ratkaisuja” ihmisten terveydentilaan ja on ennemminkin ”sickness managementtia” kuin todellista parantamista (kolmanneksi yleisin kuolinsyy usa:ssa on väärät diagnoosit, lääkkeet ja niiden liika- ja väärinkäyttö).
Mitä tulee ”kokemusasiantuntijuuteen” niin yksilön kohdalla se on parasta mitä on; jos tuntee olevansa terve niin useimmiten onkin sitä.
Miksi haukut muiden menetelmiä, eikö olisi asiallisempaa, että hoidat asiakkaitasi / potilaitasi hyväksi havaitsemillasi keinoilla (>parantuvatko he?) ja jätät muut rauhaan?