Bioetiikan maisterintutkinto pandemian sekoittamassa Lontoossa

Teksti: JOEL JANHONEN

Viimeistellessäni joitakin vuosia sitten prosessi- ja materiaalitekniikan insinööritutkintoani Turun ammattikorkeakoulussa huomasin viettäväni suuren osan vapaa-ajastani tekniikan ohella moraalifilosofiaa käsittelevien podcastien ja äänikirjojen parissa. En tiennyt sitä silloin, mutta tästä alkoi monivaiheinen matkani kohti Lontoota ja tapahtumarikasta vuotta bioetiikan parissa.

Ruokkiessani näin kiinnostustani eettisiä kysymyksiä kohtaan suoritin parhaillaan syventävää biomateriaalien ja -prosessien opintojaksoa työskentelemällä osana laboratorion tutkimusryhmää, pääasiallisesti viljelemällä nisäkässoluja puhdastilassa. Vaikka vaihtoehtoisten kasvualustojen kehittäminen olikin teknisessä mielessä kiinnostavaa, ymmärsin että ennen kaikkea halusin saada selville kehittyvän teknologian kauaskantoisempia vaikutuksia. Opetellessani uudelleenohjaamaan solujen toimintaa oli vaikea ohittaa ajatusta oman kehon ja mielen biologisesta – eli mahdollisesti muokattavasta – luonnosta.

Näin jälkikäteen arvioiden en usko olleeni täysin hakoteillä. Jopa käsitykset ’oikeasta’ ja ’väärästä’ ovat joutuneet viime aikoina nopeasti uudelleentarkastelun kohteiksi, kun kehittyvä tieteellinen ymmärrys luontaisista prosesseista on auttanut ylittämään vakiintuneita biologisia rajoja. Koinkin vahvasti, ettei uusien keinojen hallita biologiaa tulisi olettaa saavan aikaan yksiselitteisen positiivista edistystä – kuten soveltavan tieteen puolella joskus otaksutaan – vaan sen sijaan perusteellisten ja tapauskohtaisten oikeutusten laatiminen ja niiden kriittinen arvioiminen olisi uusien tekniikoiden hyödyntämiseen liittyen ehdottoman tarpeellista.

Mitä todennäköisimmin valtaosa insinööriopiskelijoista ei itsestäni poiketen menetä yöuniaan eettisen pohdinnan takia suoritettuaan laboratoriotyönä vaikkapa plasmidivektorin siirron, ja huomatessani näin ajatusteni ja reaktioni poikkeavan muista sai se minut miettimään tulevaisuuttani alalla. Erityisesti minua valvottivat lukemani ennustukset geeniteknologian menetelmien potentiaalista kasvavassa määrin ohjelmoida biologiaa uudelleen, ulottuen aina ihmiseen asti.

Kehittyvän teknologian mukana avautuva mahdollisuus edistää hyvinvointia sekä samaisten toimenpiteiden vaikeasti ennustettavat seuraukset saivat minut kiinnostumaan mahdollisuudesta opiskella etiikkaa sellaisessa ympäristössä, jossa biologisten prosessien sekä sosiaalisten ja eettisten tekijöiden välinen yhteys huomioitaisiin selkeästi. Halusin ymmärtää arvokeskustelua biologisen kontrollin lisäämisen ympärillä – perusteluita sekä puolesta että vastaan – ennen kuin mahdollisesti jatkaisin jollakin tavalla kohtaamieni tekniikoiden soveltamista.

Eettistä perspektiiviä ulkomailta

Hain edellisten ajatusten inspiroimana opiskelemaan Lontoon King’s Collegeen, jossa on tarjolla Euroopan yksi harvoista bioetiikan tieteen maisterintutkinnoista (MSc), nimeltään ”Bioethics and Society”. Saatuani kuitenkin erinomaisen työtarjouksen pienestä turkulaisesta lääkekehitysyhtiöstä päädyin lykkäämään jatko-opintojeni alkua vuodella, minkä myötä saatoin hankkia arvokasta työkokemusta bioanalyyseistä ja raakadatan käsittelystä, sekä lisäaikaa suorittaa pakollinen IELTS-kielikoe.

Vaikka nautinkin työstäni ja pääsin yli odotuksieni hyödyntämään hankkimaani osaamista, tiesin työtehtävieni ohella, että minun tulisi jossain vaiheessa keskittää koko huomioni proteiinianalyysien sijasta laajempiin kysymyksiin biotieteiden avaamista mahdollisuuksista ja niitä seuraavasta vastuusta. Opiskelu- ja työtaustani takia halusin ehdottomasti tarkastella eettisiä kysymyksiä tavalla, joka voisi myöhemmin tarjota arvoa erityisesti sovelletuissa biotieteissä tapahtuvalle eettiselle navigoinnille. Tarve oli ilmeinen, sillä aiemman koulutukseni aikana insinöörietiikalle oli varattu vain yksi oppitunti.

King’s Collegessa bioetiikan tutkinto kestää täysipäiväisesti noin 12 kuukautta ja sijaitsee ”Global Health & Social Medicine”-laitoksen alaisuudessa. Suurimman osan opintojaksoista pystyy valitsemaan yhdessä muiden saman laitoksen maisteritutkintoja suorittavien opiskelijoiden kanssa. Bio- ja tutkimusetiikan lisäksi moduulit sisältävät sosiaalitiedettä, tutkimusmetodeja, mahdollisuuden harjoittelujaksoon ja lopputyön.

Kuvassa saapuessani vastaanottamani opiskelijakortti. Taustalla näkymä asuntolahuoneeni ikkunasta.

Virusperäinen muutos suunnitelmaan

Aloittaessani opinnot Lontoossa syksyllä 2020 koronapandemia oli aiheuttanut sen, että kaikki opetus oli siirretty verkkoon videoalustojen ja sähköisen oppimisen puolelle. Alkupettymyksen jälkeen oli todettava, että järjestely toimi kuitenkin pienen ryhmäkoon ansiosta yllättävän hyvin. Ensimmäisten päivien hermostuneisuuden hälvettyä ryhmäkeskustelu lähti lähes aina vaivatta kulkemaan, ja erityisesti ”Critical Bioethics”-opintojakson aikana oli helppo aistia opiskelijoiden jakama mielenkiinto käsiteltäviä aiheita kohtaan. Viikot aloitettiin tavallisesti maanantain nettikahvitauolla, jonne silloinen opinto-ohjelman ohjaaja Silvia Camporesi sai usein kutsuttua paikalle aiempien vuosien opiskelijoita ja jopa muutamia tunnettuja lontoolaisia bioeetikoita kuten John Harrisin.

Pandemian takia muu sosiaalinen elämä jäi lähinnä oman aktiivisuuden varaan. Onneksi yhteydenotot Lontoossa asuvien kurssitovereiden kanssa ja osallistuminen muutamaan järjestettyyn tervetulotapahtumaan onnistuivat kuitenkin muodostamaan minulle sopivan sosiaalisen verkoston. Kavereiden tarjoama vertaistuki oli jaksamisen kannalta erittäin tärkeää, erityisesti varsinaisten kämppäkavereideni lähdettyä noin puolivälissä jaetusta asuntolahuoneistosta takaisin kotimaihinsa.

Valitettavasti minulla ei ole poikkeusolojen takia paljoa sanottavaa tavallisesta opintoviikosta kampuksella. Koko vuoden työpisteeni sijaitsikin alle 40 senttimetrin päässä sängystäni. Arkisin minut pitivät järjissäni säännölliset aamulenkit, välillä mittavan opiskelumateriaalin kuunteleminen tekstistä puheeksi -kännykkäsovelluksella, sekä kuukausitilaus laajalti levinneeseen kahvilaketju Pret’iin.

Onnistuin ensikertaa tapaamaan myös muutamia maassa asuvia sukulaisiani, jotka muun muassa tarjosivat mahdollisuuden purkaa kertyneitä paineita omalla äidinkielellä. Kuulin paljon hyvää eri opiskelijayhdistyksistä ja yksi pahimmista pettymyksistä olikin niiden lähitoiminnan pysähtyminen suureksi osaksi lukuvuotta. King’sin opiskelijayhdistysten tarjonta on todella laajaa.

Kuva asuntolastani (Atlas), joka sijaitsee Vauxhallin aseman vieressä. Onnistuin varaamaan huoneeni tornin ylimmästä kerroksesta.

Muistutus biologisen todellisuuden kyvystä määritellä säännöt uudelleen

Palasin joululomalta Suomesta täysin etänä pidettävälle kevätkaudelle, keskelle toista lockdownia, maan tautikäyrän ylittäessä 60 000 päivittäisen tapauksen rajan. Vaikka kotimaan kaverit ihmettelivätkin lähtöpäätöstäni, halusin ehdottomasti syventyä opintoihini juuri Lontoossa. Aavemaisesta olemuksestaan huolimatta historiallisen kaupungin näkeminen poikkeustilassa tuntui motivoivan minua opiskelemaan ahkerammin kuin mitä rehellisesti sanoen olen koskaan aikaisemmin onnistunut tekemään.

Seminaareissa esille nostetut esimerkit terveydellisten kriisitilanteiden eettisistä kysymyksistä soveltuivat Lontoon 1830-luvun koleraepidemian ohella kiinnostavasti myös samaisen päivän uutisiin. Itse onnistuin pitkään välttämään tartuntaa, kunnes kesäjakson aikana viimein vietin noin neljä päivää kuumeisena ja lähes toimintakyvyttömänä koronatartunnan vuoksi, mutta onnekseni vasta juuri palautettuani jakson kurssityöt.

Ohittaessani usein rokotetta äänekkäästi vastustavia mielenosoittajia keskellä pandemian sulkemaa suurkaupunkia tuntui biologisen ja eettisen ymmärryksen kytkeytyminen toisiinsa entistä todellisemmalta. Löytäessämme itsemme yllättäen maailmasta, jossa huolimattomuus oman hygienian kanssa voi johtaa kuolemantuottamukseen, sääntömuutosten eettisyyden voi nähdä olevan suoraan riippuvainen biologisista yksityiskohdista, kuten viruksen tartuttavasta inkubaatioajasta.

The National Covid Memorial Wall – Thamesin varrella, parlamenttia vastapäätä sijaitseva muistoseinä, johon pandemian uhrien omaiset ja ystävät merkitsivät sydämen vainajan muistolle.

Insinöörinä sosiaalitieteiden laitoksella

Opiskeluvuoden aikana kirjoittamissani esseissä yritin parhaani mukaan painottaa teknisen tietotaidon tärkeyttä tarkastellessa ilmiöitä, joiden juuret yltävät biologiaan. Toisaalta samalla tuli tutuksi myös riski hukkua liiallisiin luonnontieteellisiin kuvauksiin ja (vain) itseäni kiinnostaviin yksityiskohtiin – yleisöni oli ymmärrettävästi erikoistunut ja kiinnostunut aiheista lähinnä sosiaalitieteiden näkökulmasta.

Ajallaan ymmärsin kirkkaasti, että piilotajuntaiset pyrkimykseni pelkistää eettisesti merkittävät sosiaaliset ilmiöt niiden taustalla oleviin biologisiin tekijöihin sekä saada maailman monimuotoisuus mahtumaan utilitaristiseen moraaliteoriaan tarvitsivat ehdottomasti täydennystä merkityksiä huomioivasta ja tulkitsevasta, henkilökohtaisemmasta lähestymistavasta. Suurin löytöni tässä suhteessa oli niin sanottu narratiivinen etiikka, josta tunnistin samalla yhteyden ihailemani sveitsiläisen filosofi Carl Jungin työhön sekä keinon siirtyä evoluutioteorian puolelta käsittelemään inhimillisiä merkityksiä.

Lopputyössäni tarkastelin kipuaistin alkuperäistä ja laajennettua tehtävää sekä ennen kaikkea näiden moraalista ulottuvuutta. Valitsin kivun esimerkkitapauksena luontaisesti kehittyneestä käyttäytymistä ohjaavasta motivaattorista. Voimakas yhteys kärsimyksen, selviytymisen ja eettisen uudelleenorientoitumisen välillä mahdollisti kivun ilmentävien ’luontaisten prioriteettien’ vertailun suhteessa erilaisiin eettisiin teorioihin. Esimerkiksi kipuaistin näkökulmasta katsottuna negatiiviset kokemukset ovat pelkästään välineitä, jotka saavat yksilössä aikaan eloonjäämismahdollisuuksia parantavan reaktion, kun puolestaan taas erilaiset moraalikäsitykset yleensä tunnustavat tietoisen kokemuksen itseisarvon.

Parhaillaan kehitteillä olevat geeniterapiat saattavat vaikkapa mahdollistaa kiputuntemusten ennaltaehkäisevän alentamisen tai jopa koko aistin kytkemisen pois päältä – tämänkaltainen bioteknologinen läpimurto jälleen havainnollistaa uusia mahdollisuuksia vähentää kärsimystä, tässä tapauksessa puuttumalla ikiaikaiseen biologiseen suojamekanismiin. Kuitenkin samalla on lähes mahdoton ennustaa tällaisen muokkauksen sosiaalisia ja eettisiä seurauksia ihmisyhteisöille, mikä tekee asiasta hyvin moniulotteisen.

Arjen tasolla suurin haaste lopputyötä kirjoittaessani oli seurata punaista lankaa olennaisten biologisten kuvausten osalta kohti bioeettistä arvokeskustelua. Pyrin asemoimaan ’tunteettomat’ luonnolliset prosessit viitekehykseen, joka kunnioittaisi kivun ympärille muodostuneita inhimillisiä ja kulttuurillisia merkitysrakenteita.

Tekniset kuvaukset ja koettu merkitys

”Bio-etiikka” tieteenalana – kuten myös läpikäymäni opinto-ohjelma – sijaitsee kuin kahden tason välissä. Näitä tasoja on usein haastavaa tai joskus jopa vastenmielistä sovittaa yhteen.

Olen itse sitä mieltä, että materialistinen metaeettinen lähtökohta mahdollistaisi syvemmän yhteisymmärryksen luonnontieteiden ja etiikan välillä. Kuitenkin opiskelu erinomaisten yhteiskuntatieteilijöiden parissa on selkeyttänyt minulle sitä tiivistä vuorovaikutusta, joka vallitsee biologisten ja sosiaalisten tekijöiden välillä. Onkin selvää, että yksilön kokonaisvaltainen hyvinvointi on tiukasti sidoksissa esimerkiksi yhtenäiseen narratiiviseen minäkuvaan.

Ajoittain maisteriopintojeni aikana tunsin olevani ohjelmassa, jonka otsikossa ei kuuluisi olla termiä ”bio”, mutta suurimmalta osin seminaarien keskustelut ja esseetehtävät antoivat tilaa seurata omia kiinnostuksenkohteita – vaikka kirjoitustöideni palautteessa odotettavasti huomauteltiinkin yhteiskuntatieteellisten viittausten niukasta määrästä suhteessa käytettyihin julkaisuihin luonnontieteiden puolelta. Uskon paikoittain koetelleeni luennoitsijoiden kärsivällisyyttä jatkuvalla biologisella reduktionismilla, siis asioiden selittämisellä keskeisesti niiden biologian kautta. Tältä pohjalta on silti tärkeää muistaa, että ilmiön selittämisen ei tarvitse tarkoittaa sen ’selittämistä pois’ tai siihen liitettyjen merkitysten sivuuttamista.

Yhteenveto maisterivuodesta ja ajatuksia opiskelua harkitseville

Maisterivuoteni antoi minulle syvän läpileikkauksen erilaisista eettisistä teorioista ja niiden soveltamisesta bio- ja lääketieteellisiin teemoihin. Ensisijaisesti vuoteni lisäsi kuitenkin haluani oppia ymmärtämään luontoa ja sen mekanismien perusteita, jotta oppisin tapauskohtaisesti arvioimaan soveltavien tieteiden eettistä velvollisuutta joko muuttaa tai säilyttää sosiaalisen maailman taustalla olevia mekanismeja.

Lisäksi solmimani ystävyyssuhteet ja Bioetiikan instituutissa suorittamani harjoittelun kautta avautuneet yhteistyömahdollisuudet tekivät vuodesta antoisan ja vaivan arvoisen. Harjoittelumahdollisuus tarjosi arvokasta kannustusta ajoittain yksinäiseen uurastukseen ja avasi edelleen mahdollisuuksia seurata omia kiinnostuksen kohteita tavoilla, jotka tuovat hyötyä myös muille. Jatkossa olisi hienoa olla osaltani edistämässä vuoropuhelua soveltavien luonnontieteiden ja etiikan välillä.

Mielestäni halu opiskella etiikkaa osoittaa uskoa omien ja yhteisten valintojen merkitykseen sekä vuorovaikutuksen potentiaaliin syventää keskinäistä ymmärrystä. Useat bioeettiset aiheet ovat syvästi henkilökohtaisia – jokainen opiskelua harkitseva omaa ainutlaatuisia kokemuksia ja tulkintoja tästä ’ruumiin’ ja ’hengen’ välisestä jännitteestä. King’s Collegen bioetiikan maisteritutkinto on sopiva paikka keskittyä itseä askarruttavien aiheiden äärelle yhdessä monista eri opiskelu- sekä kulttuuritaustoista tulevien opiskelutoverien ja luennoitsijoiden kanssa.

Sekä julkinen että akateeminen keskustelu perinteisistä ja tulevista bio- ja terveysteknologioista tarvitsee monen eri alan osaajia – osaajia, jotka omaavat taidon rakentavasti selventää ja käydä vuoropuhelua henkilökohtaisista, emotionaalisesti ja moraalisesti latautuneista sekä osittain teknistäkin ymmärrystä edellyttävistä bioeettisistä aiheista.

Tämä opiskelukokemus on vain yhden turkulaisen bioinsinöörin tiivistetty näkökulma erittäin poikkeuksellisesta vuosikurssista, mutta toivottavasti onnistuin kuvaamaan maisteriopintojani tavalla, joka tarjoaa hyötyä jatko-opinnoista kiinnostuneille. Vastaan mielelläni tarkempiin kysymyksiin koskien kyseistä tutkintoa tai opiskelukokemustani.

LinkedIn.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *