Podcast julkaistu! Haastattelussa professori Katriina Aalto-Setälä

Haastattelussa on Tampereen yliopiston professori Katriina Aalto-Setälä, joka toimii sydäntutkimusryhmän johtajana. Keskustelussa keskitytään erityisesti kantasoluihin, joiden parissa tapahtuneet tieteelliset kehitysaskeleet ovat viime vuosina tarjonneet ennennäkemättömiä uusia mahdollisuuksia tutkimukselle, ja enenevässä määrin myös hoidolle. Samalla pohditaan, miten eettistä suhtautumista kantasoluihin ja myös ylipäänsä tutkimukseen tulisi ajatella uudelleen uusien mahdollisuuksien myötä. Erityisen keskeiseksi teemaksi nousee tutkimushenkilöiden suostumuksen varmistaminen niin, että nämä ovat aidosti ymmärtäneet ja ajan tasalla näytteidensä käyttöön liittyvistä seikoista.

Podcastin voi ladata mp3-muodossa täältä (29:53, 41,0 Mt).

Aiemmat podcastit löydät multimedia-sivulta.

Podcast julkaistu! Haastattelussa STM:n kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee

Podcast-haastateltavana on sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee. Keskustelussa puhutaan erityisesti geenitutkimuksen ja sen hyödyntämisen uusista askeleista Suomessa. Geenitutkimuksen ja -tiedon noustessa merkittävämpään asemaan korostuvat luonnollisesti myös kysymykset siitä, kuka omistaa ihmisperäiset näytteet, kuka voi määrätä niiden käytöstä ja miten ylipäänsä näytteitä ja niihin liittyvää tietoa on hyväksyttävää käyttää. Sillanaukee kantaa huolta esimerkiksi siitä, päätyvätkö kansalaisten geenitiedot yritysten käyttöön väärällä tapaa, ja hän mainitseekin tilanteen turvaamiseksi olevan parhaillaan valmisteilla uutta lainsäädäntöä. Samalla puhutaan myös muun muassa bioturvallisuudesta sekä yksilöllistetystä lääketieteestä ja tähän liittyvistä uusista ja usein kalliista hoidoista.

Podcastin voi ladata mp3-muodossa täältä (19:23, 26,6 Mt).

Aiemmat podcastit löydät multimedia-sivulta.

Podcast julkaistu! Haastattelussa SOSTE:n pääsihteeri Vertti Kiukas

Haastateltavana on Suomen Sosiaali ja terveys ry:n eli SOSTE:n pääsihteeri Vertti Kiukas, joka antaa kattavan kuvan sosiaali- ja terveysalojen ajankohtaisesta tilanteesta ja polttavista kysymyksistä, erityisesti yhteiskunnallisen päätöksenteon osalta. Kiukas tuo esille hyvinvointitalous-käsitteen, jonka myötä hän toivoo laaja-alaisempaa ja pitkäjänteisempää talousajattelua, joka ottaisi paremmin huomioon myös kansalaisten hyvinvoinnin ja siihen liittyvät kustannukset. Hän pohtii lisäksi huolestuttavia kehityskulkuja esimerkiksi liittyen uuteen valtakunnalliseen päätöksentekokulttuuriin, josta on tullut hänen mukaansa paikoin aiempaa enemmän ylhäältäpäin ohjattua ja yksiäänistä. Haastattelussa pohditaan samalla tulevaisuutta, muun muassa palveluiden digitalisaatio-kehitystä.

Podcastin voi ladata mp3-muodossa täältä (37:14, 51,1 Mt).

Aiemmat podcastit löydät multimedia-sivulta.