Podcast julkaistu! Haastattelussa STM:n kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee

Podcast-haastateltavana on sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee. Keskustelussa puhutaan erityisesti geenitutkimuksen ja sen hyödyntämisen uusista askeleista Suomessa. Geenitutkimuksen ja -tiedon noustessa merkittävämpään asemaan korostuvat luonnollisesti myös kysymykset siitä, kuka omistaa ihmisperäiset näytteet, kuka voi määrätä niiden käytöstä ja miten ylipäänsä näytteitä ja niihin liittyvää tietoa on hyväksyttävää käyttää. Sillanaukee kantaa huolta esimerkiksi siitä, päätyvätkö kansalaisten geenitiedot yritysten käyttöön väärällä tapaa, ja hän mainitseekin tilanteen turvaamiseksi olevan parhaillaan valmisteilla uutta lainsäädäntöä. Samalla puhutaan myös muun muassa bioturvallisuudesta sekä yksilöllistetystä lääketieteestä ja tähän liittyvistä uusista ja usein kalliista hoidoista.

Podcastin voi ladata mp3-muodossa täältä (19:23, 26,6 Mt).

Aiemmat podcastit löydät multimedia-sivulta.

Podcast julkaistu! Haastattelussa SOSTE:n pääsihteeri Vertti Kiukas

Haastateltavana on Suomen Sosiaali ja terveys ry:n eli SOSTE:n pääsihteeri Vertti Kiukas, joka antaa kattavan kuvan sosiaali- ja terveysalojen ajankohtaisesta tilanteesta ja polttavista kysymyksistä, erityisesti yhteiskunnallisen päätöksenteon osalta. Kiukas tuo esille hyvinvointitalous-käsitteen, jonka myötä hän toivoo laaja-alaisempaa ja pitkäjänteisempää talousajattelua, joka ottaisi paremmin huomioon myös kansalaisten hyvinvoinnin ja siihen liittyvät kustannukset. Hän pohtii lisäksi huolestuttavia kehityskulkuja esimerkiksi liittyen uuteen valtakunnalliseen päätöksentekokulttuuriin, josta on tullut hänen mukaansa paikoin aiempaa enemmän ylhäältäpäin ohjattua ja yksiäänistä. Haastattelussa pohditaan samalla tulevaisuutta, muun muassa palveluiden digitalisaatio-kehitystä.

Podcastin voi ladata mp3-muodossa täältä (37:14, 51,1 Mt).

Aiemmat podcastit löydät multimedia-sivulta.

Podcast julkaistu! Haastattelussa geriatrian professori Jaakko Valvanne

Podcast-haastattelussa on geriatrian professori (TaY) Jaakko Valvanne. Geriatrian alan uranuurtaja on monessa mukana ja haastattelussa puhutaankin muun muassa juuri samana päivänä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan perustetusta geriatrisesta yksiköstä, jollaisia ei Suomessa ole aiemmin ollut. Valvanne julkaisi myös hiljattain yhdessä Lotta Tuohinon kanssa kirjan 60+. Iloa elämään!, jossa opastetaan iloisempaan ja muuten parempaan vanhuuteen. Kirjasta löytyy esimerkiksi Valvanteen itselleen laatima kiinnostava hoivatahto, joka herättää osaltaan pohtimaan vanhojen ihmisten hyvää hoitoa. Kaikkineen haastattelu tarjoaa monipuolisen näkymän, ja myös tiukkoja kannanottoja, vanhuuden ja hoivan teemoihin.

Podcastin voi ladata mp3-muodossa täältä (36:13, 49,7 Mt).

Aiemmat podcastit löydät multimedia-sivulta.