Lisää turhia lääkkeitä!

Teksti: HENRIK RYDENFELT

Jopa puolet lääketieteellisestä hoidosta on turhaa, totesi Helsingin yliopiston ortopedian ja traumatologian professori Teppo Järvinen Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 13.9.2017).

Järvisen mukaan potilaan pitäisi saada vain tarpeellinen hoito. Jos potilaista tulee asiakkaita, lääkäristä tulee myös turhien ja tarpeettomien hoitojen ja lääkkeiden kauppiaita.

Järvinen on arvostettu tutkija. Hänen ryhmänsä tutkimuksessa polvikivuista kärsineet potilaat satunnaistettiin kahteen ryhmään. Yhden ryhmän potilaita hoidettiin leikkauksella, toista ryhmää lumeleikkauksella, jossa polvi ainoastaan tähystettiin. Vuoden seurantajakson jälkeen merkittäviä eroja tyytyväisyydessä hoidon lopputulokseen ei havaittu. (Sihvonen ym. 2013)

Tulos kertoo, että leikkaus on turhaa hoitoa – lumeleikkaukseen verrattuna. Mutta sitä tämä tutkimus ei kerro, millainen potilaiden vointi olisi, jos heitä ei olisi hoidettu lainkaan.

Jos hoito helpottaa potilaan oloa, onko se turhaa?

Jatka lukemista ”Lisää turhia lääkkeitä!”

Ihmisarvo punnittavana: Miten lihavuus liittyy bioetiikkaan?

Teksti: SALLA SAXÉN

Kulttuurissamme taitaa olla aika harvoja asioita, jotka ovat yhtä merkityksellisesti yhtä latautuneita kuin lihavuus. Tehdessäni useita vuosia sitten sosiaalipsykologian kandidaatintutkielmaa lihavuudesta minulta kysyttiin useamman kerran ja useammalta taholta, voinko käyttää tutkielmassa sanaa lihavuus. Eikö se sana loukkaa ihmisiä, kuului kysymyksen perustelu. En kuitenkaan saanut kysyjiltä tietooni, mitä sanaa minun tulisi tutkielmassani käyttää. Oli pääteltävä, että ilmeisesti siitä, mistä ei voi puhua, on vaiettava. Käytin kuitenkin sanaa joka tapauksessa. Herkimmille lukijoille tiedoksi, etten saanut tietooni yhtäkään loukkaantumistapausta.

Lihavuus on käsitteenä latautunut monella eri tasolla: alkaen henkilökohtaiselta tasolta, ulottuen sosiaalisista suhteistamme aina yhteiskunnalliselle tasolle asti. Kulttuurillisesti jakamamme ymmärryksemme lihavuudesta vaikuttavat myös siihen, miten sekä määrittelemme itsemme että toisemme. Lihavuus puhututtaa pukuhuoneissa, makuuhuoneissa ja kahvipöydissä, mutta myös esimerkiksi yhteiskunnallisella tasolla aina välillä nousee esille kysymyksiä siitä, kenen tulisi maksaa lihavuuteen liittyvien terveysongelmien hoito verorahoin rahoitetussa terveydenhuollossa. Toisin sanoen tällöin keskustellaan siitä, kuka kantaa lihavuuden moraalista taakkaa. Yllättävän usein olen lisäksi törmännyt lauseeseen ”Kantaako lihava itse läskinsä?” Lihavuuskeskustelun äärellä monelle nousee mieleen myös Petteri J. Järvisen taannoinen ”pitkä lento” ja tästä seurannut ”someraivo” eli toisin sanoen nähdäkseni täysin aiheellinen paheksunta loukkaavasta kuvasta.

Jatka lukemista ”Ihmisarvo punnittavana: Miten lihavuus liittyy bioetiikkaan?”