Teksti: JARI PIRHONEN, kuva: JANNE PIRHONEN
Törmäsin tässä eräänä päivänä internetissä mainokseen lisäravinnekapselista, joka mainostekstin mukaan edesauttaa ihmisen luonnollista vanhenemista. Ensimmäinen ajatukseni oli, että joku vanhenemista (lue: kuolemaa) pelkäävä ihminen ostaa tuotakin pohtimatta ollenkaan, että mitä se ”luonnoton” vanheneminen sitten mahtaisi olla, mikäli kapselit jättäisikin ostamatta. Kertoessani tästä löydöstäni kollegoille yliopistolla kuulin, että markkinoilla on jo myös anti-age hammastahnaa lukemattomista kosmetiikkatuotteista puhumattakaan. Valistunut arvaukseni on, että ikääntymispelkoisille suunnattuja tuotteita ja palveluja on lähivuosina tulossa markkinoille yhä kasvavalla volyymilla.
Ajatus tekee minut surulliseksi. Ymmärrän kyllä, että me vanhenemista ja kuolemaa pelkäävät ihmiset voimme saada lohtua ”ikuisen nuoruuden markkinoilta”, mutta surullista on se, että nuo markkinat ovat todelliset turhuuden markkinat. Ensinnäkin vanhenemisen tiedostaminen tekee meistä eräässä syvällisessä mielessä ihmisiä; oman vanhenemisensa tunnustamisessa voi piillä viisauden alku. Ajallinen vaelluksemme näyttäytyy uudessa valossa, kun elämän merkitys tavallaan löytyy kuolemasta. Ei kuoleman pelosta, ei freudilaisesta kuolemankaipuusta, vaan kuoleman hyväksymisestä. Kirjoitin parikymppisenä filosofian opiskelijana seuraavan runon kuolemasta: