Tag Archives: vanhuus

Loppuraportti Bioetiikan instituutin raatihankkeesta julkaistu

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Bioetiikan instituutin raatihankkeessa järjestettiin vuoden 2017 kevään ja syksyn aikana arkietiikan raateja kolmessa pirkanmaalaisessa palvelutalossa. Hankkeella halusimme käytännön kokeilujen kautta selvittää, voisivatko asukkaista, omaisista, hoitohenkilökunnasta ja vapaaehtoistyöntekijöistä koostuvat raadit toimia palvelutalojen arjesta nousevien eettisten kysymysten ratkomisen rakenteena. Raatien erityisenä tavoitteena oli nostaa esille palvelutalojen arkea elävien ihmisten ääni palvelutalon päätöksenteossa ja rutiineiden järjestämisessä.

Kiinnostavan hankkeen loppuraportti on nyt julkaistu ja on vapaasti luettavissa täällä (484 kt).

Kiitämme kaikkia hankkeeseen osallistuneita tahoja panoksesta ja tuesta. Kiitämme myös lämpimästi Miina Sillanpään Säätiötä, joka sponsoroi hanketta.

Takaisin ihmisluontoon

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Teksti: JARI PIRHONEN, kuva: JANNE PIRHONEN

Törmäsin tässä eräänä päivänä internetissä mainokseen lisäravinnekapselista, joka mainostekstin mukaan edesauttaa ihmisen luonnollista vanhenemista. Ensimmäinen ajatukseni oli, että joku vanhenemista (lue: kuolemaa) pelkäävä ihminen ostaa tuotakin pohtimatta ollenkaan, että mitä se ”luonnoton” vanheneminen sitten mahtaisi olla, mikäli kapselit jättäisikin ostamatta. Kertoessani tästä löydöstäni kollegoille yliopistolla kuulin, että markkinoilla on jo myös anti-age hammastahnaa lukemattomista kosmetiikkatuotteista puhumattakaan. Valistunut arvaukseni on, että ikääntymispelkoisille suunnattuja tuotteita ja palveluja on lähivuosina tulossa markkinoille yhä kasvavalla volyymilla.

Ajatus tekee minut surulliseksi. Ymmärrän kyllä, että me vanhenemista ja kuolemaa pelkäävät ihmiset voimme saada lohtua ”ikuisen nuoruuden markkinoilta”, mutta surullista on se, että nuo markkinat ovat todelliset turhuuden markkinat. Ensinnäkin vanhenemisen tiedostaminen tekee meistä eräässä syvällisessä mielessä ihmisiä; oman vanhenemisensa tunnustamisessa voi piillä viisauden alku. Ajallinen vaelluksemme näyttäytyy uudessa valossa, kun elämän merkitys tavallaan löytyy kuolemasta. Ei kuoleman pelosta, ei freudilaisesta kuolemankaipuusta, vaan kuoleman hyväksymisestä. Kirjoitin parikymppisenä filosofian opiskelijana seuraavan runon kuolemasta: