Kevään 2016 aikana uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Deliberatiivisen Demokratian Instituutti ry järjestää Vaikuttamiskahviloita Kuopiossa, Porvoossa, Helsingissä ja Rovaniemellä yhteistyössä Koneen Säätiön kanssa. Vaikuttamiskahviloissa asukkaat pääsevät tenttaamaan asiantuntijoita ja muodostamaan kannanotot polttavan ajankohtaisiin teemoihin. Kuopiossa aiheena on eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa ja Porvoossa kieliosaaminen tulevaisuuden Suomessa. Rovaniemellä kahvitellaan ympäristöasioista ja asukasvaikuttamisen tavoista ja Helsingissä pohdituttaa maahanmuutto ja ihmisoikeudet.
Julkinen keskustelu kaipaa harkittuja ja tietoon perustuvia asukkaiden yhdessä pohdittuja kannanottoja. Näitä tarvitaan yksittäisten aktiivisten vaikuttajien näkemysten rinnalle. Erityisesti sosiaalisessa mediassa ovat lisääntyneet vastakkainasettelua lietsovat mielipiteet, kun päinvastoin olisi aika etsiä yhteistä näkemystä. Vaikuttamiskahvilassa tuotettu kannanotto on sellainen.
Tapahtumien tavoite on tuoda asukkaiden arkitieto tukemaan poliittista päätöksentekoa. Kun erilaiset asukkaat ovat mukana vaikuttamassa, saadaan aikaan laadultaan parempia ja kestävämpi päätöksiä. Perinteisten vaikuttamistapojen rinnalle kaivataan kuitenkin uusia tapoja osallistua, koska osallistujiakin on monenlaisia. Vaikuttamiskahvila on sellainen – uusi, rento tapa osallistua ja vaikuttaa. Tapahtumassa yhdistyvät asiatieto, vaikuttaminen, kahvittelu ja kulttuuri.
Kevään Vaikuttamiskahvilat
Kuopio ke 27.4. klo 16.30-20.30. Kaksi Suomea – kasvaako eriarvoisuus?
Porvoo ti 3.5. klo 16.30-20.30. Monikielisyys tulevaisuuden Suomessa
Rovaniemi to 12.5. klo 16.30-20.30. Ympäristöpäätöksenteko – kuunnellaan(ko) paikallisia ympäristöasioissa?
Helsinki ti 17.5. klo 16-20.00 Unohdetaanko turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet?
Lue lisää ja ilmoittaudu Deliberatiivisen Demokratian Instituutin sivuilla.

