Saatana saapuu Alavudelle

Teksti: HEIKKI SAXÉN

Uusimpana käänteenä Esperi Caren kohusta liikkeelle lähteneessä hoivapalveluiden kansallisessa kriisikeskustelussa on viranomaisten määräys keskeyttää Attendon Alavuden hoivakodin toiminta. Vasta tammikuussa aloittaneen hoivakodin kyseenalaiselta ansioiden listalta löytyy monia häkellyttäviä seikkoja, kuten kuolleiden asukkaiden määrä, joka tuo mieleen pikemmin saattohoidon kuin kuin asumiseen tarkoitetun hoivakodin luvut. Ehkä saatana onkin saapunut Alavudelle luovassa uudessa muodossa.

Kiinnostavasti latinankielisen attendo-sanan alkuperä juontuu sanoista ad ja tendo, viitaten jonkin venyttämiseen. Nimi on taidettu valita ilmeisen hyvin, sillä näyttää siltä, että juuri monenlaista venyttämistä on toimintaan kuulunut, esimerkiksi lain ja valvonnan tai toisaalta hoivan etiikan suhteen.

Viimeaikaiset paljastukset eivät ole lajissaan ensimmäisiä, eivätkä valitettavasti varmastikaan viimeisiä. Käsissä on suuri ongelmien vyyhti, joka on laajasti katsoen muhinut pinnan alla jo vuosikymmeniä. Tilanteen ongelmallisuus heijastuu myös pohdittaessa ratkaisukeinoja. Yleisesti kannatetut ehdotukset resurssien ja valvonnan lisäämisestä ovat varmasti paikallaan, mutta en usko, että nekään yksistään riittävät. Tekemistä on paljon, monella eri saralla.

Jatka lukemista ”Saatana saapuu Alavudelle”

Palvelutalojen arkietiikkaa kartoittamassa

Teksti: JARI PIRHONEN

Miksi joskus näyttää siltä, että kun Martti muuttaa palvelutaloon, Martti samalla katoaa? Minne ja miksi Martti katoaa?

Näihin kysymyksiin törmäsin aiemmin tehdessäni tutkimusta hyvästä elämästä vanhoille ihmisille tarkoitetussa tehostetussa palveluasumisessa.

Kotoa ympärivuorokautiseen hoitoon muuttaminen sattuu vanhan ihmisen elämässä muutenkin aikaan, jolloin minäkuva on usein murroksessa kehon ja mielen ikääntymismuutosten ja toimintakyvyn heikkenemisen kaltaisista syistä. Kun siihen päälle vielä tulevat palvelutalon rutiinit, hoitokäytänteet ja roolitukset, saattaa ikänsä moottoripyöräilyä ja vaellusta harrastanut entinen veturimies alkaa muuttua Martista hoidettavaksi, jopa potilaaksi.

Jatka lukemista ”Palvelutalojen arkietiikkaa kartoittamassa”