Bioetiikan instituutin Heikki Saxén on työstänyt keväällä 2020 sosiaali- ja terveysministeriölle asiantuntijanäkemyksen siitä, miten biopankkitoimintaa koskevassa valmisteilla olevassa lainsäädännössä sekä muussa yhteiskunnallisessa sääntelyssä ja ohjauksessa olisi jatkossa hedelmällistä edetä. Raportti hankkeesta julkaistiin 16.6.2020 sosiaali- ja terveysministeriön biopankkeja käsittelevällä sivulla, josta se löytyy taustamateriaalit-osiosta.
Pituudeltaan noin 50-sivuinen raportti käsittelee monipuolisesti viime vuosina biopankkipuolella tapahtunutta kehitystä ja pitää sisällään monia kehitysehdotuksia. Samalla työssä sivutaan teemaan läheisesti liittyvää geenitiedon ja -tutkimuksen aihepiiriä. Pohjana raportille on myös käyty laajasti keskusteluja useiden biopankkikentän keskeisten toimijoiden kanssa.