Tag Archives: ihmisarvo

Loppuraportti Bioetiikan instituutin raatihankkeesta julkaistu

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Bioetiikan instituutin raatihankkeessa järjestettiin vuoden 2017 kevään ja syksyn aikana arkietiikan raateja kolmessa pirkanmaalaisessa palvelutalossa. Hankkeella halusimme käytännön kokeilujen kautta selvittää, voisivatko asukkaista, omaisista, hoitohenkilökunnasta ja vapaaehtoistyöntekijöistä koostuvat raadit toimia palvelutalojen arjesta nousevien eettisten kysymysten ratkomisen rakenteena. Raatien erityisenä tavoitteena oli nostaa esille palvelutalojen arkea elävien ihmisten ääni palvelutalon päätöksenteossa ja rutiineiden järjestämisessä.

Kiinnostavan hankkeen loppuraportti on nyt julkaistu ja on vapaasti luettavissa täällä (484 kt).

Kiitämme kaikkia hankkeeseen osallistuneita tahoja panoksesta ja tuesta. Kiitämme myös lämpimästi Miina Sillanpään Säätiötä, joka sponsoroi hanketta.

Ihmisarvo punnittavana: Miten lihavuus liittyy bioetiikkaan?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Teksti: SALLA SAXÉN

Kulttuurissamme taitaa olla aika harvoja asioita, jotka ovat yhtä merkityksellisesti yhtä latautuneita kuin lihavuus. Tehdessäni useita vuosia sitten sosiaalipsykologian kandidaatintutkielmaa lihavuudesta minulta kysyttiin useamman kerran ja useammalta taholta, voinko käyttää tutkielmassa sanaa lihavuus. Eikö se sana loukkaa ihmisiä, kuului kysymyksen perustelu. En kuitenkaan saanut kysyjiltä tietooni, mitä sanaa minun tulisi tutkielmassani käyttää. Oli pääteltävä, että ilmeisesti siitä, mistä ei voi puhua, on vaiettava. Käytin kuitenkin sanaa joka tapauksessa. Herkimmille lukijoille tiedoksi, etten saanut tietooni yhtäkään loukkaantumistapausta.

Lihavuus on käsitteenä latautunut monella eri tasolla: alkaen henkilökohtaiselta tasolta, ulottuen sosiaalisista suhteistamme aina yhteiskunnalliselle tasolle asti. Kulttuurillisesti jakamamme ymmärryksemme lihavuudesta vaikuttavat myös siihen, miten sekä määrittelemme itsemme että toisemme. Lihavuus puhututtaa pukuhuoneissa, makuuhuoneissa ja kahvipöydissä, mutta myös esimerkiksi yhteiskunnallisella tasolla aina välillä nousee esille kysymyksiä siitä, kenen tulisi maksaa lihavuuteen liittyvien terveysongelmien hoito verorahoin rahoitetussa terveydenhuollossa. Toisin sanoen tällöin keskustellaan siitä, kuka kantaa lihavuuden moraalista taakkaa. Yllättävän usein olen lisäksi törmännyt lauseeseen ”Kantaako lihava itse läskinsä?” Lihavuuskeskustelun äärellä monelle nousee mieleen myös Petteri J. Järvisen taannoinen ”pitkä lento” ja tästä seurannut ”someraivo” eli toisin sanoen nähdäkseni täysin aiheellinen paheksunta loukkaavasta kuvasta.

Psykiatriassa pärskähtelee ihmisyyden potentiaaleja

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Teksti: MARI STENLUND

Turun Sanomat uutisoi 18. helmikuuta väkivallasta ja laiminlyönneistä vanhuspsykiatrian suljetulla G1-osastolla Turun kaupunginsairaalassa. Tapahtumat kertovat järkyttävällä tavalla ihmisyydestä – siitä, millaisia me olemme. Sen lisäksi, että kykenemme toisten huomioon ottamiseen ja haluamme tehdä maailmasta paremman paikan, meissä on potentiaalia myös välinpitämättömyyteen, järjettömyyteen ja väkivaltaisuuteen.

Periaatteessa psykiatrisessa hoitotyössä, kuten muussakin terveydenhuollossa, pyritään hyviin asioihin. Noihin hyviin asioihin pyrkivät kuitenkin ihmiset, ja kun apua tarvitsevien tarpeet käyvät yli voimien, hyvään pyrkiminen voi osoittautua vaikeaksi ja ihmisen pimeämmät puolet nousevat esiin. Hoidossa tulee vastaan erilaisia rajapintoja, harmaita alueita, joilla oikean ja väärän erottaminen tuntuu käytännössä vaikealta. Näiden rajapintojen takaa paljastuu yhä uusia rajapintoja. Pikkuhiljaa ihminen käyttää yhä järkyttävämmiksi muuttuvia keinoja tai vähintäänkin on hiljaa, jos muut niitä käyttävät. Ehkä lopulta hyvä unohtuu. Ihmisarvon mukainen kohtelu muuttuu välinpitämättömyydeksi ja suoranaiseksi väkivallaksi.

Scroll Up