Bioetiikan maisterintutkinto pandemian sekoittamassa Lontoossa

Teksti: JOEL JANHONEN

Viimeistellessäni joitakin vuosia sitten prosessi- ja materiaalitekniikan insinööritutkintoani Turun ammattikorkeakoulussa huomasin viettäväni suuren osan vapaa-ajastani tekniikan ohella moraalifilosofiaa käsittelevien podcastien ja äänikirjojen parissa. En tiennyt sitä silloin, mutta tästä alkoi monivaiheinen matkani kohti Lontoota ja tapahtumarikasta vuotta bioetiikan parissa.

Ruokkiessani näin kiinnostustani eettisiä kysymyksiä kohtaan suoritin parhaillaan syventävää biomateriaalien ja -prosessien opintojaksoa työskentelemällä osana laboratorion tutkimusryhmää, pääasiallisesti viljelemällä nisäkässoluja puhdastilassa. Vaikka vaihtoehtoisten kasvualustojen kehittäminen olikin teknisessä mielessä kiinnostavaa, ymmärsin että ennen kaikkea halusin saada selville kehittyvän teknologian kauaskantoisempia vaikutuksia. Opetellessani uudelleenohjaamaan solujen toimintaa oli vaikea ohittaa ajatusta oman kehon ja mielen biologisesta – eli mahdollisesti muokattavasta – luonnosta.

Näin jälkikäteen arvioiden en usko olleeni täysin hakoteillä. Jopa käsitykset ’oikeasta’ ja ’väärästä’ ovat joutuneet viime aikoina nopeasti uudelleentarkastelun kohteiksi, kun kehittyvä tieteellinen ymmärrys luontaisista prosesseista on auttanut ylittämään vakiintuneita biologisia rajoja. Koinkin vahvasti, ettei uusien keinojen hallita biologiaa tulisi olettaa saavan aikaan yksiselitteisen positiivista edistystä – kuten soveltavan tieteen puolella joskus otaksutaan – vaan sen sijaan perusteellisten ja tapauskohtaisten oikeutusten laatiminen ja niiden kriittinen arvioiminen olisi uusien tekniikoiden hyödyntämiseen liittyen ehdottoman tarpeellista.

Mitä todennäköisimmin valtaosa insinööriopiskelijoista ei itsestäni poiketen menetä yöuniaan eettisen pohdinnan takia suoritettuaan laboratoriotyönä vaikkapa plasmidivektorin siirron, ja huomatessani näin ajatusteni ja reaktioni poikkeavan muista sai se minut miettimään tulevaisuuttani alalla. Erityisesti minua valvottivat lukemani ennustukset geeniteknologian menetelmien potentiaalista kasvavassa määrin ohjelmoida biologiaa uudelleen, ulottuen aina ihmiseen asti.

Jatka lukemista ”Bioetiikan maisterintutkinto pandemian sekoittamassa Lontoossa”