Teksti: HEIKKI SAXÉN
”Tiesin aina, mikä on oikea polku. Poikkeuksetta tiesin sen. Mutta en koskaan kulkenut sitä. Tiedättekö miksi? Koska se oli aivan liian vaikeaa”, jylisee Al Pacino yleisölleen ikimuistoisessa loppukohtauksessa elokuvassa Naisen tuoksu, jonka miespääosasta hänet palkittiin Oscarilla. Lainaus liittyy läheisesti erääseen bioetiikan kannalta hyvin keskeiseen mutta kuitenkin harvemmin esille tuotuun asiaan, nimittäin pelkoon.
Miten pelko ja bioetiikka liittyvät yhteen? Monellakin tapaa. Pari päivää sitten Helsingin Sanomissa uutisoitiin orastavasta mahdollisuudesta havaita syöpä entistä nopeammin verikokeiden avulla, mikä toimiessaan voi ymmärrettävästi tarkoittaa jopa elämän ja kuoleman välistä eroa joissakin tapauksissa. Tämä on erittäin hieno lääketieteen edistysaskel. Mutta mitä tämä uusi keino toimiessaan ja toteutuessaan tarkoittaa kaikkineen käytännössä? Tarkoittaako tämä esimerkiksi sitä, että tulevaisuudessa on odotettavissa jatkuvaa verinäytteiden ottoa kaikilta, koska koskaan ei voi tietää varmaksi, onko tänään juuri se päivä, jolloin näyte paljastaa jotakin kohtalokasta? Tai ehkä näytteet pitäisi kerätä päivittäin ainakin selvästi riskiryhmiin kuuluvilta?
