Teksti: ALEKSI HUPLI
On vaikea kuvitella toista kasvia maapallolla, joka aiheuttaisi yhtä paljon kiistanalaista yhteiskunnallista keskustelua ja toimenpiteitä kuin Cannabis sativa L. Viime vuodet ovat olleet suurten muutosten aikaa (lääke)kannabikseen liittyvän lainsäädännön suhteen, kun useat maat ovat muuttaneet suhtautumistaan tähän humalakasvin sukulaiseen (molemmat kasvit kuuluvat Cannabaceae-sukuun). Useat osavaltiot Yhdysvalloissa sekä Uruguay ja Kanada ovat laillistaneet niin lääkekäytön kuin myös niin sanotun kannabiksen aikuiskäytönkin, minkä seurauksia kansainvälinen yhteisö seuraa nyt uteliaana.
Suomessa kannabis, ja varsinkin sen lääkekäyttö, nousi taannoin esille Suomen Kuvalehdessä julkaistussa artikkelissa. Kiinnostavasti jutussa haastateltu lääkäri totesi nimettömänä, että ”käytännössä tiedän, että monet lääkärit ovat tulkinneet asiaan liittyvää negatiivista keskustelua siten, etteivät määrää lainkaan kannabisvalmisteita”.
Lääkekäyttöön liittyvä keskustelu onkin pitkään ollut Suomessa lähinnä yhden asiantuntijan varassa. Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori Eija Kalso on ollut lähes ainoa suomalaisen lääkärikunnan edustaja, joka on kommentoinut alan kehitystä 2000-luvun alusta alkaen (Kalso 2001; ks. myös Kalso, Simojoki & Palva 2016; Kalso & Roivainen 2018). Kalso on ollut usein myös kuultavana lääkekannabikseen liittyvissä dokumenteissa ja muualla mediassa (esim. Hyvä/paha lääkekannabis, YLE/Akuutti), mikä on samalla aiheuttanut keskustelua ”asiantuntijuudesta”.
