Kuka saa keskustella tieteellisestä näytöstä?

Teksti: TEPPO JÄRVINEN

Olen viimeisten muutamien vuosien aikana löytänyt itseni ”keskustelemasta” hyvin erilaisten lääketieteellisten ongelmien näytöstä: ensin lumekirurgisen FIDELITY-polvitutkimuksemme jälkeen polven tähystyksen näytöstä, täällä ja täällä, sitten British Medical Journalisssa julkaistun ”Too Much Medicine”-analyysimme jälkeen osteoporoosin diagnostiikasta ja hoidosta, täällä, sitten statiinien käytöstä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä, täällä, ja viimeisimpänä masennuslääkkeiden käytöstä.

Kaikissa näissä tapauksissa olen törmännyt yhteen lujaan juurtuneeseen käsitykseen: kunkin lääketieteellisen ongelman ”sisältöasiantuntijat” kokevat, että hoidon oikeutuksesta ei saa keskustella kukaan muu kuin sellainen henkilö, joka hoitaa kyseessä olevia potilaita.

Itselleni tämä on vieras ajatus: vähän kuin jääkiekkoihmiset kertoisivat, että ainoastaan he ovat oikeutettuja keskustelemaan siitä, montako jäähallia Suomeen tulisi rakentaa. Toki he ovat asiantuntijoita jääkiekossa, mutta silti koen, että heidän valmiuttaan suhteuttaa oma vakaumuksena (asiantuntijuutensa) muuhun ympäröivään yhteiskuntaan tulee voida kyseenalaistaa.

Jatka lukemista ”Kuka saa keskustella tieteellisestä näytöstä?”

Psykiatriassa pärskähtelee ihmisyyden potentiaaleja

Teksti: MARI STENLUND

Turun Sanomat uutisoi 18. helmikuuta väkivallasta ja laiminlyönneistä vanhuspsykiatrian suljetulla G1-osastolla Turun kaupunginsairaalassa. Tapahtumat kertovat järkyttävällä tavalla ihmisyydestä – siitä, millaisia me olemme. Sen lisäksi, että kykenemme toisten huomioon ottamiseen ja haluamme tehdä maailmasta paremman paikan, meissä on potentiaalia myös välinpitämättömyyteen, järjettömyyteen ja väkivaltaisuuteen.

Periaatteessa psykiatrisessa hoitotyössä, kuten muussakin terveydenhuollossa, pyritään hyviin asioihin. Noihin hyviin asioihin pyrkivät kuitenkin ihmiset, ja kun apua tarvitsevien tarpeet käyvät yli voimien, hyvään pyrkiminen voi osoittautua vaikeaksi ja ihmisen pimeämmät puolet nousevat esiin. Hoidossa tulee vastaan erilaisia rajapintoja, harmaita alueita, joilla oikean ja väärän erottaminen tuntuu käytännössä vaikealta. Näiden rajapintojen takaa paljastuu yhä uusia rajapintoja. Pikkuhiljaa ihminen käyttää yhä järkyttävämmiksi muuttuvia keinoja tai vähintäänkin on hiljaa, jos muut niitä käyttävät. Ehkä lopulta hyvä unohtuu. Ihmisarvon mukainen kohtelu muuttuu välinpitämättömyydeksi ja suoranaiseksi väkivallaksi.

Jatka lukemista ”Psykiatriassa pärskähtelee ihmisyyden potentiaaleja”

Ihmisarvo – oikeusperiaate ja suhtautumisen mittapuu

Teksti: RAIMO LAHTI

Lokakuun 19. päivänä 2011 vietettiin ensimmäisen kerran kansainvälistä ihmisarvon päivää Suomessa. Tämä on yksi merkkipaalu toisen maailmansodan jälkeisessä kehityksessä, jossa ihmisarvon loukkaamattomuus tunnustetaan yleismaailmalliseksi oikeus- ja moraaliperiaatteeksi.

Mutta ihmisarvo voidaan ymmärtää myös arkisemmin toiseen suhtautumisen mittapuuksi, kuten suomalainen sananlasku ”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin” asian ilmaisee. Tällä kansanviisaudella on nähdäkseni yhtymäkohtia uskonnollisten yhteisöjen tunnustamaan kultaiseen sääntöön, joka on Jeesuksen vuorisaarnassa muodossa: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Toiselle on annettava yhtäläinen arvo sekä loukkaamattomuuden ja vapauden piiri kuin minkä toivoo itselleen. Kultainen sääntö soveltuu hyvän elämän – ihmisten keskinäisen kanssakäymisen – perustavaksi eettiseksi ja tapanormiksi, jota noudatetaan ilman rangaistuksen tai muun ulkoisen pakotteen uhkaa.

Ihmisarvolla on näin eri ulottuvuuksia. Käsitteen sisältö on myös aika- ja kulttuurisidonnainen. Kansainvälisen ihmisarvon päivän viettämisellä halutaan lisätä yleistä tietoisuutta ihmisarvon loukkaamattomuuden merkityksestä nimenomaan yleismaailmallisena periaatteena.

Jatka lukemista ”Ihmisarvo – oikeusperiaate ja suhtautumisen mittapuu”